Artikkeli | 03/27/2024 13:16:24 | 1 min Lukuaika

UPM Pellos lahjoitti turvaliivit Ristiinan uudelle päiväkodille

Anu Ritvanen

Toimittaja, Tulus

UPM Pelloksen vaneritehtaat lahjoittivat Ristiinan päiväkodille heijastinliivit uuden päiväkotirakennuksen avajaisten yhteydessä. Paitsi näkyvyyttä, liivit parantavat myös muuta turvallisuutta.

Mitä isot edellä, sitä pienet perässä. Tehdasmaailmasta tutut turvaliivit ovat tarpeen myös päiväkotimaailmassa. Niinpä UPM Pellos lahjoitti paikallisen Ristiinan päiväkodin lapsille ja työntekijöille heijastinliivit tuomaan turvaa ja näkyvyyttä niin pihalle kuin retkillekin. Ja mikäpä olisikaan sopivampi hetki sonnustautua uusiin vetimiin kuin vuoden vaihteessa valmistuneen Ristiinan uuden päiväkodin avajaiset 20.3.2024. 
 
Ristiinan päiväkodin johtaja Jaana Vartiaisen mukaan turvaliiveistä on iloa sekä henkilökunnalle että lapsille, ja jokainen ryhmä sai omanvärisensä liivit. Päiväkodin toiveena olikin ollut, että paikallinen yritys tarttuisi tilaisuuteen, ja kovassa käytössä olevat asusteet saataisiin uusittua juhlan kunniaksi. 
 
”Liivit ovat meillä jokapäiväisessä käytössä. Ne puetaan rutiininomaisesti niin pihalle kuin päiväkodin ulkopuolelle vaikkapa laavulle tai kirjastoon, jolloin heijastimet lisäävät ryhmän näkyvyyttä ja turvallisuutta liikenteessä”, Vartiainen kertoo. 
 
Vartiaisen mukaan Ristiinan päiväkotiin kuuluu useampi rakennus ja iltapäivällä kaikki kuusi ryhmää ulkoilee samassa pihassa. Väritys lisää turvallisuutta, kun hoitajat erottavat omat ryhmänsä lapset ja lapset taas ryhmänsä hoitajat turvaliivien perusteella. 
 
UPM Pelloksen turvallisuusasiantuntija Petri Tikkasen mukaan liivit ovat mukava panostus lasten ja henkilökunnan turvallisuuteen. 
 
”Meillä Pelloksella, kuten koko UPM:llä, turvallisuus on tärkeä osa arkea ja tätä on hyvä oppia pienestä pitäen. Turvaliivien lahjoitus on mukava ja hyödyllinen tapa olla mukana niin juhlassa kuin arjessakin”, liivejä luovuttanut Tikkanen toteaa. 

Rakentaminen paineen alla: Miksi materiaalin laatu ja tasalaatuisuus merkitsevät enemmän kuin koskaan
Artikkeli | 02/16/2026 10:45:12 | 6 min

Rakentaminen paineen alla: Miksi materiaalin laatu ja tasalaatuisuus merkitsevät enemmän kuin koskaan

Lue lisää
Päivitetty EPD kertoo pinnoittamattomien WISA®-koivuvanereiden vahvasta ympäristösuorituskyvystä
Artikkeli | 02/25/2026 14:08:32 | 3 min

Päivitetty EPD kertoo pinnoittamattomien WISA®-koivuvanereiden vahvasta ympäristösuorituskyvystä

Lue lisää
UPM Plywood tukee monipuolisesti paikallisia yhteisöjä
Artikkeli | 12/19/2025 10:34:42 | 3 min

UPM Plywood tukee monipuolisesti paikallisia yhteisöjä

Lue lisää
;