Behind the scenes: Tuotekehitysasiantuntija Anna Koski kehittää yhä parempia vanerituotteita

Katse on tiukasti tulevaisuudessa UPM Plywoodin pääkonttorilla Lahdessa. Tuotekehitystiimin päämääränä on kehittää kestäviä ja turvallisia vanerituotteita asiakkaiden tarpeiden mukaan. Tuotekehitysasiantuntija, prosessitekniikan tohtori Anna Koski on väitellyt mäntyöljyn käytöstä puunsuoja-aineena. Hän on hyödyntänyt ja jalostanut osaamistaan UPM:llä jo toistakymmentä vuotta. 

”Kehitämme muun muassa vanerin kestävyyttä, esimerkiksi laho-, kosteus- ja palosuojausta”, tuotekehityksen projektipäällikkönä työskentelevä Anna kertoo. 

Erityisen ylpeä Anna on WISA-SpruceFR-tuotteesta, joka tarjoaa pätevän ratkaisun yhä tiukempiin palovaatimuksiin. 

”WISA-SpruceFR sai parhaimman paloluokituksen, minkä puumateriaalille voi antaa. Lisäksi sen lujuusominaisuudet ovat erinomaiset. Yhdellä tuotteella voi korvata useita eri materiaaleja, mikä tekee rakentamisesta helpompaa ja kustannustehokasta”, Anna iloitsee monivuotisen kehitystyön onnistumisesta. 

Turvallisuus on Annan työn keskiössä. Tuotteen on oltava turvallinen elinkaaren jokaisessa vaiheessa, niin valmistaessa, työstettäessä kuin lopullisessa käytössäkin. 

Yhä parempien tuotteiden kehittäminen vaatii sujuvaa vuorovaikutusta eri sidosryhmien välillä. Tuotekehitystiimi työskentelee tiiviisti laboratorion, tuotepäälliköiden ja vaneritehtaiden kanssa. Yhteistyötä tehdään myös ulkopuolisten tutkimus- ja testilaitosten kanssa. Vuoropuhelu myynnin ja markkinoinnin kanssa on tärkeää, varsinkin tuotteen kaupallistamisvaiheessa. Viimeisenä vaan ei vähäisimpänä on asiakkailta ja loppukäyttäjiltä saatu palaute, joka voi olla myös lähtölaukaus kokonaan uuden tuotteen kehittämiselle. 

”Kehitystyö on jatkuvaa tutkimista, uuden tiedon etsimistä ja soveltamista. Työn monipuolisuus ja älylliset haasteet kiehtovat! Parhaimmillaan tuotekehitys antaa vastauksia asiakkaan pulmiin jo ennakolta”, Anna toteaa. 

Uusi Behind the scenes -juttusarjamme esittelee UPM Plywoodilla työskenteleviä ihmisiä ja tarjoaa kurkistuksen nykyaikaiseen vanerin valmistukseen.

Behind the Scenes
Digitalisoitu tuotetieto luo asiakkaille ratkaisukykyä
Artikkeli | 3 min

Digitalisoitu tuotetieto luo asiakkaille ratkaisukykyä

Lue lisää
WISA-vanerit löytyvät nyt ProdLib-tuotekirjastosta
Artikkeli | 1 min

WISA-vanerit löytyvät nyt ProdLib-tuotekirjastosta

Lue lisää
Laboratoriokokeiden lisäksi WISA-vanereiden suorituskykyä testataan vaativissa kenttäolosuhteissa
Artikkeli | 2 min

Laboratoriokokeiden lisäksi WISA-vanereiden suorituskykyä testataan vaativissa kenttäolosuhteissa

Lue lisää