Moni muualla opiskeleva palaa kesätöihin kotipaikkakunnalleen. Näin myös Annuriikka Korhola, joka kartuttaa prosessituntemustaan jo toisena kesänä peräkkäin UPM Pelloksen vaneritehtaiden sähkökunnossapidossa.
Annuriikka opiskelee Lappeenrannassa teknillisessä yliopistossa sähkötekniikkaa, mutta usein viikonloput hän viettää perheen metsätilalla, Ristiinan Himalansaaressa Mikkelissä.
”Kesätkin ovat mukavampi viettää maaseudulla, kuin kaupungissa. Tuttavani kehotti hakemaan kesätöihin Pelloksen tehtaille. Metsänomistajana UPM houkutteli isona kotimaisena metsäteollisuusyhtiönä, niin kuin myös tehtaiden sijainti kotipaikkakunnalla”, Annuriikka perustelee valintaansa.
Tehdasalueella Annuriikka oli käynyt ennen kesätöihin tuloaan vain voimalaitoksella, mutta ei tuotannon puolella. Hän muistelee, että ensimmäiset työpäivät jännittivät, mutta jännitys hävisi nopeasti, kun oppi tuntemaan paikat ja työkaverit.
Kesätyö toi uutta intoa opintoihin. Annuriikka toteaakin, että teoriaa oli mielekkäämpää opiskella, kun laitteiden asentamista oli päässyt kesällä jo seuraamaan. Yliopistolla keskitytään hänen mielestään enemmän teoriaan ja suunnitteluun käytännön asennuksien sijaan, jolloin kesätöistä saatu käytännön kokemus on arvokasta.
Asentajasta työnjohtajien lomatuuraajaksi
Viime kesänä Annuriikka toimi Pelloksella sähköasentajana, jolloin työ oli hyvin käytännönläheistä. Hän kulki asentajien mukana ja suoritti opastettuna kunnossapitotöitä. Tänä kesänä Annuriikka pääsee tuuraamaan kunnossapidon sähkötyönjohtajia heidän lomiensa aikana. Toimenkuvaan kuuluu työtehtävien jakamista asentajille ja huoltojen suunnittelua, mutta myös työtilauksien tekemistä urakoitsijoille, varaosien tilaamista ja työlupien kirjoittamista.
”Työskentelen tiiviisti yhdessä kunnossapidon sähkötyönjohtajien kanssa, jotka opastavat ja neuvovat aina tarpeen tullen. Uskon, että kaikkien kolmen tehtaan toimihenkilöt tulevat enemmän tai vähemmän tutuiksi kesän aikana. Ilman sähköasentajienkin asiantuntemusta olisi lomatuuraajana toimiminen hankalampaa”.
Annuriikka lähtee mielellään asentajien mukana paikan päälle tutkimaan ilmennyttä vikaa. Huoltojen suunnittelun hän kokee vielä haasteelliseksi, mutta toteaa oppivansa päivittäin uutta tuotantoprosessista ja teollisuussähköstä.
Työpäivän jälkeen jaksaa harrastaa
Tyypillisesti tehdastyössä pääsee kokeilemaan miltä vuorotyö tuntuu, mutta Annuriikka tekee päivätyötä. Myös viime kesänä sähköasennukset hoidettiin päiväsaikaan. Mikäli ylityöt eivät pidättele, suuntaa hän työpäivän jälkeen mielellään luontoon; lenkille perheen ajokoirien kanssa tai metsään sienestämään ja marjastamaan. Vapaa-aikana tehdään myös halkosavottaa sisarusten kanssa.
Viime kesänä Annuriikka herätteli vanhaa ammuntaharrastustaan ja kävi sisarusten kanssa harjoittelemassa heille uutta haulikkoammunnan lajia, trappia. Sitä hänen olisi tarkoitus tänäkin kesänä jatkaa.
Myöskään sitä kaikkein perinteisintä suomalaista kesätekemistä ei voi Ristiinassa ohittaa, siihen paikkakunta valtavine vesistöineen tarjoaa erinomaiset puitteet.
”Parhaiten rentoutuu, kun lämmittää rantasaunan ja pulahtaa Saimaaseen”.
Teksti: Marjut Meronen