Chelsean kilpapuutarha kuvaa suomalaisen identiteetin ja luonnon monimuotoisuuden sopusointua

Artikkeli 25.8.2021 0.00 EEST

UPM-Plywood-Bidoversity.jpg

Chelsean puutarhanäyttelyyn oman kilpapuutarhan jo toistamiseen suunnitellut ympäristöbiologi ja maisemasuunnittelija Taina Suonio halusi tämänvuotisessa työssään tuoda Suomen luontoa ja kulttuuriperinnettä näkyviin. ”Puutarha edustaa erityisesti Suomen luonnon monimuotoisuutta”, Suonio kertoo. Puutarha juhlistaa viimevuotista YK:n kasviterveyden vuotta ja Itämeren suojelun yli 40-vuotista taivalta. UPM Plywood on The Finnish Soul Garden -puutarhan sponsori.

Suonion Chelseaan suunnittelemassa The Finnish Soul Garden -puutarhassa on nimensä mukaisesti paljon suomalaiseen identiteettiin liittyviä elementtejä.


Taina-Suonio.jpgTaina Suonio (Kuva: Aleksi Niemelä)


”Meillä on jopa kaupunkiympäristössä mahdollisuus nauttia luonnosta. Luonto on tiiviisti
linkittyneenä kulttuuriimme. Esimerkiksi Euroopan eri pääkaupunkeja miettiessä on aika harvinaista, että voidaan vaikka nauttia saunomisesta ihan keskellä kaupunkia”, Suonio taustoittaa.

Puu ja puusta saatavat materiaalit ovat näkyvästi esillä kilpapuutarhassa. UPM Plywood on The Finnish Soul Garden -puutarhan sponsori.

”Puolet puutarhasta tulee olemaan puuta eri muodoissa. Sitä on muun muassa saunassa ja oleskelualueen yhteydessä olevissa huonekaluissa. Puutarhaa ympäröi tervattu aita.”

Puulajeistamme puutarhassa on koivu, sulkaharmaaleppä, terijoensalava, omenapuu ja pihlaja. Muista kasveista Suonio mainitsee lumipalloheisin, yrttejä, saunan kasvikaton ja kolme eri ruusulajiketta. Juhannusruusun seuraksi puutarhaan päätyvät ’Tove Jansson’ sekä ’Tarja Halonen’. Ötökkähotelli kuuluu myös monimuotoiseen puutarhaan.

Itämeri ja suomalainen taide näkyvästi esillä

Kilpapuutarhassa nähdään myös Itämeri. ”Ilman vettä ei ole elämää. Itämeri ja vesistöt ovat elämämme lähde, monien lajien koti sekä olennainen osa kulttuuriamme. Vesien puhtaus ja meren suojelu ovat meille välttämättömiä ja Itämeri on myös osa suomalaista sielunmaisemaa”, Taina Suonio perustelee.

Itämeren yhteyteen puutarhassa tulee myös Johanna Oraksen suunnittelema taidetyö. Taiteen osuus monimuotoisessa, suomalaisuutta huokuvassa puutarhassa on muutenkin merkittävä.

”Puutarhassa tulee hyvin voimakkaasti esille meidän kulttuurisidonnaisuutemme luontoon taiteen kautta. Mukana on neljä eri taiteilijaa. Saunaan tulee tekstiilitaiteilija Anneli Salon kutomat räsymatot ja saunan pukuhuoneeseen ripustetaan Pirjo Väisäsen tekemä himmeli pienellä twistillä. Puutarhaan tulee myös Pirjon oljesta tekemä, herkkä taideteos”, Suonio kertoo. Suomalais-englantilainen taitelija Alex Gough on tehnyt Suonion ottamista Helsinkiä ja metsää kuvaavista valokuvista kuparisen, kolmiosaisen teoksen, joka tulee myös saunaan.

Kulta- ja hopeaseppäpariskunta Johanna Väänänen ja Jari Tynkkynen Nagual Korusta ovat suunnitellut teeman ympärille hopeakorut, joita Suonio käyttää tapahtumassa. RATIAn meriaiheisia, tilaisuuteen painettuja kankaita ja muita suomalaista designia edustavia yksityiskohtia on sijoitettu puutarhan eri osiin.

”Pieni suomalainen Anna-tyttö on piirtänyt ruusun, ja se tulee taiteena esille, esimerkiksi puutarhasta kertovaan esitteeseen”, Suonio lisää.

Puutarhanäyttelyn siirtyminen syksyyn tuo esille neljä vuodenaikaa

Vuodesta 1913 lähtien Lontoossa Royal Hospital Chelsean alueella järjestetty näyttely on puutarha-alan ykköstapahtuman maailmassa. Puutarhanäyttely on perinteisesti järjestetty keväisin, mutta tapahtuma siirtyi koronapandemian vuoksi vuoden 2020 keväältä vuoden 2021 syksylle. Miten ajankohdan muutos vaikuttaa Suonion kilpapuutarhan kasveihin ja ulkoasuun?

”Osa kasveista ei ole enää kukassa syksyllä. Mielestäni se ei haittaa. Jos ajatellaan esimerkiksi koivua, niin suomalaiset yleensä ajattelevat että se on kauneimmillaan keväällä vihreiden tuoreiden lehtien kanssa, mutta yhtä lailla se on kaunis kun se syksyllä kääntyy ruskaan. Suomessa syksy ja ruska-aika on erittäin kaunista, ja syksyisen näyttelyn kautta voimme esitellä Suomen neljä vuodenaikaa. Pitää aina muistaa, että meillä on paitsi kaunis kevät ja kesä myös kaunis pitkä syksy ja vielä pidempi talvi. Talvi näkyy myös saunaan tulevissa taideteoksissa”, Suonio pohtii ja lisää, että koronan myötä myös puutarhojen ja luonnon merkitys ihmisille on kasvanut. 

UPM-Plywood-nature.jpg

Mikä on ollut antoisinta The Finnish Soul Garden -projektissa?

”Olen kauhean ylpeä näistä taiteilijoista tässä puutarhassa! Ehkä hienointa on se, että kun olemme monien eri alojen yrittäjien ja tahon kanssa tehneet tätä puutarhaa, niin kaikki ovat todellakin sydämellään mukana aitoina ihmisinä. Tässä on tehty upeaa tiimityötä ja kaikista osallistujista huokuu rakkaus kotimaahan, suomalaiseen luontoon ja perinteisiin – ja rakkaus puutarhaan.”

Lue lisää (en)

A Finnish career-change inspired by the British passion for gardens

UPM Plywood sponsors The Finnish Soul Garden at the RHS Chelsea Flower Show 2020