Vaneritoimitukset UPM Chudovon uudelta tuotantolinjalta aloitettu

Lehdistötiedote 9.4.2019 11.00 EEST

(UPM, Lahti, 9.4.2019, klo 10:00 EET) UPM Chudovon vaneritehtaan vuoden 2017 lopulla käynnistynyt laajennusinvestointi on edennyt aikataulun mukaisesti tuotannolliseen koekäyttövaiheeseen. Ensimmäiset toimitukset uudelta tuotantolinjalta ovat parhaillaan matkalla asiakkaille Eurooppaan ja Afrikkaan. Virallinen käyttöönottotilaisuus järjestetään syyskuun alussa.
                                                                                                                                                 
Investoinnin myötä UPM Chudovon tehtaan tuotevalikoima laajenee. Uudella tuotantolinjalla on jo aloitettu WISA-Birch LG -koivuvanerin valmistus. LG eli Long Grained tarkoittaa pintaviilun syynsuuntaa, joka on asemoitu levyn pidemmän sivun suuntaisesti. Perinteisessä koivuvanerissa puun syynkuviointi asettuu poikkisuuntaisesti. Molempia käytetään joko rakenteissa tai näkyviin jäävissä pinnoissa kuten seinissä, lattioissa, katoissa tai kaapistoissa.

"Käyttökohteet sekä poikittais- ja pitkittäissyynsuuntaiselle vanerille ovat usein samat. On kuitenkin markkinoita kuten esim. Benelux, UK tai Etelä-Korea, joilla käytetään enemmän pitkittäissyynsuuntaista vaneria ja nyt UPM Chudovon investoinnin myötä pystymme hakemaan kasvua kyseisiltä markkinoilta",  kertoo UPM Plywoodin myyntijohtaja Jouni Töyräs.

WISA Birch -koivuvanereiden lisäksi UPM Chudovon tehtaalla valmistetaan pinnoitettua WISA-koivuvaneria kuljetusvälineteollisuudelle ja betonointiin sekä pinnoittamatonta koivuvaneria LNG-tankkereiden eriste-elementteihin.


UPM Chudovon vaneritehtaan laajennusinvestoinnin kokonaisarvo on noin 50 miljoonaa euroa. Tehtaalle rakennetaan uudet tuotantolinjat, jotka sisältävät viilun- ja vanerinvalmistukseen tarvittavat tuotantolaitteistot. Tehdasalueelle tulee myös uusi biolämpökattila. Investointi kasvattaa tehtaan tuotantokapasiteettiä 45 000 kuutiometrillä 155 000 kuutiometriin vuodessa. Laajennus luo noin 100 uutta työpaikkaa joko suoraan UPM:llä tai välillisesti, esimerkiksi puunhankinnassa ja logistiikassa.

Lisätietoja antavat
Myyntijohtaja Jouni Töyräs, UPM Plywood, puh +358 40 561 1091
Pääjohtaja Anatoli Zhukovets, UPM Chudovo, puh. +7 921194 60 80

UPM, Mediasuhteet
Ma-pe 9:00-16:00 EET
puh. +358 40 588 3284
media@upm.com

UPM Chudovon vaneritehdas on yksi UPM Plywoodin yhdeksästä tehtaasta. Tehtaalla työskentelee noin 630 henkilöä ja sen vuosikapasiteetti on 155 000 kuutiometriä koivuvaneria. Koivutukkia käytetään raaka-aineena vuosittain 400 000 kuutiometriä ja se hankitaan kestävästi hoidetuista metsistä. UPM Chudovon tehtaalla on valvotun puunhankinnan FSC-sertifikaatti.

UPM Chudovo on alueen suurin veronmaksaja ja yksi suurimmista teollisista työllistäjistä. Tehdas oli perustamisensa aikaan 1990 ensimmäinen neuvostoliittolais-suomalainen yhteisyritys. Tehdas siirtyi kokonaan UPM:n omistukseen vuonna 2005. Tehtaalla on käynnissä tuotannon laajennusprojekti, joka valmistuu syyskuuhun 2019 mennessä.


UPM Plywood tarjoaa korkealaatuisia WISA®-vanereita ja -viiluja pääasiassa rakentamiseen ja kuljetusvälineteollisuuteen sekä UPM Grada® lämpömuovattavaa puulevyä huonekaluihin ja valmistavaan teollisuuteen. UPM:n vaneriliiketoiminnan liikevaihto oli noin 480 miljoonaa euroa vuonna 2018 ja sen palveluksessa on noin 2 400 henkilöä, joista 1 500 Suomessa. Vaneri- ja viilutehtaat sijaitsevat Jyväskylässä, Joensuussa, Savonlinnassa, Mikkelissä ja Kouvolassa, lisäksi yhtiöllä on vaneritehtaat Venäjällä ja Virossa - www.wisaplywood.fi, www.upmgrada.com

Seuraa UPM Plywoodia: Twitter | YouTube | Instagram | Facebook

UPM
Tarjoamme uusiutuvia ja vastuullisia ratkaisuja ja innovoimme tulevaisuuden vaihtoehtoja fossiilisen talouden ratkaisuihin kuudella liiketoiminta-alueella: UPM Biorefining, UPM Energy, UPM Raflatac, UPM Specialty Papers, UPM Communication Papers ja UPM Plywood. Yhtiössämme työskentelee noin 19 000 henkilöä ja vuosittainen liikevaihtomme on noin 10,5 miljardia euroa. UPM:n osakkeet on listattu Nasdaq Helsinki Oy:ssä. UPM Biofore - Beyond fossils. www.upm.fi

Seuraa UPM:ää Twitter | LinkedIn | Facebook | YouTube | Instagram | upmbiofore.fi #UPM #biofore #beyondfossils